Project hatchery posters 2021

 

Me Turun ammattikorkeakoulun projektipaja ryhmä 1: ssä, saimme tehtäväksi toteuttaa mainoskampanjaa the Firman alaisuudessa toimivalle Kansalaisen IT-tuelle. Kansalaisen IT-tuki on organisaatio, joka tarjoaa apua, neuvontaa ja koulutusta erilaisissa tietoteknisissä asioissa ja ongelmissa. Erityistä heidän toimenkuvassaan on palveluiden maksuttomuus, joten kuka vain Turussa tai sen lähialueella asuva voi pyytää heiltä apua ja neuvoja monenlaisissa asioissa, pienellä kynnyksellä. Muutamia esimerkkejä heidän tarjoamistansa palveluista ovat internetongelmien vikojen määritys, windows päivitykset, kovalevyjen kloonaukset ja monet muut eri toimenpiteet. Projektipajamme mainoskampanjaan kuului viiden sisäisen koulutusvideon sekä Kansalaisen IT-tuen ohjaaman koulutustapahtuman suunnittelu ja toteutus.

Terveysalan välittäjäalusta (Terva) -hanke ja Turun ammattikorkeakoulun Health Tech Lab järjestää yhteistyössä opiskelijoiden kanssa tapahtuman ”Avoimen tiedon terveysteknologia”. Tapahtuma pidetään 25.11.2021 klo 9-16 Turun ammattikorkeakoulun EduCityn tilassa: Edu_1090 Ringsberg. Aamupäivällä tapahtumassa esiintyy avoimen datan asiantuntijoita, esimerkiksi Arvi Leino. Iltapäivällä vierailijat jakautuvat ryhmiin työstämään Terva-hankkeen antamaa haastetta. Tapahtuman päätteeksi paras idea palkitaan. Lisätietoa hankkeesta ja TERTTU-palvelusta: https://www.healthcampusturku.fi/innovation-new/terva-project/terva-hanke/

Scrum on yksi käytetyimmistä ketterän projektinhallinnan menetelmistä. Pajamme tavoitteena on opettaa menetelmä viidesluokkalaisille, AMK-juniori päivänä. Opetus toteutetaan Legopelin avulla, jossa oppilaat pääsevät kokeilemaan scrumia käytännössä.

Olemme Projektipaja 4, monialainen opiskelijaryhmä Turun Ammattikorkeakoulusta. Järjestämme TheFirman alumneille tapahtuman – illanvieton, jonka ohjelmassa on elokuvaesityksen lisäksi mukavaa yhteistä tekemistä. Tähtäämme onnistuneeseen ja osallistujien kesken pidettyyn tapahtumaan, joka myös uudelleen käynnistää koronan vuoksi tauolle jääneen alumnitoiminnan. Osana projektipajaa toteutamme myös theFirmalle alumnitoiminnan kehittämissuunnitelman.

Kun yritys muuttaa uusiin toimitiloihin, tarvitsee uusia tiloja yleensä muovata yrityksen omiin tarpeisiin sopiviksi. Meidän tiimimme tarkoitus on ottaa tilojen suunnittelu pois yrityksen harteilta, ja tarjota heille visioita, juuri heidän näköisestään edustavasta ympäristöstä ja vielä heille sopivaan hintaan. Tavoitteenamme on luoda kotimaiselle mausteyritykselle, AtSaucelle kolme eri budjettiluokan sisustussuunnitelmaa, joista asiakas voi valita itselleen parhaimman näköisen ja heille sopivimman hintaluokan vaihtoehdon. Hyödynnämme projektissamme hyvää ryhmädynamiikkaa ja toimimme tiiviinä ryhmänä, jossa käytämme hyväksi jokaisen jäsenen osaamista ja tietotaitoa jokaiselle parhaiten sopivalla tavalla. Näin saamme aikaiseksi projektin parhaan mahdollisen lopputuloksen, ja varmistamme asiakkaan tyytyväisyyden. Meidän tiimimme kannattaa valita, jos haluaa itselleen tarpeitansa palvelevan, modernin ja visuaalisesti miellyttävän sisustuskokonaisuuden. Tiimiimme saa yhteyden oman projektipäälikkömme Susanna Ikiroudan kautta ja hänen yhteystietonsa löytyvät meidän posterimme alaosiosta.

Projektipaja 6 tehtäva on markkinoida eri tavoin toimeksiantajamme hanketta teollisuuden p k-yrityksille. Toimeksiantajana toimii turun- ja tampereen ammattikorkeakoulut. Pdm2pk-hankkeen päätavoite on lisätä kohderyhmän tuotetiedon ja tuotteiden elinkaaren hallinnan osaamista.

Projektipaja 7:n toimeksianto oli Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys Ry:n yhdistystoiminnan markkinointi nuorille. Selvitimme ovatko potentiaaliset jäsenet kiinnostuneita maksullisesta ammattiyhdistystoiminnasta ja kehitimme erilaisia ideoita auttamaan SHY:tä katsomaan nuorten näkökulmassa yhdistystä. Perustimme esimerkiksi some-kanavia ja kyselyn helpottamaan SHY:n markkinointiprosessia. Posteritoteutusta lähestyimme siltä kannalta, että mahdollisesti toimeksiantaja voi myös hyötyä posterista.

Meidän pajan toimeksianto oli tehdä markkinointisuunnitelma Walle laturille. Radiomainos, videoesittelyä ja somemarkkinointi-ideoita.

Mikromuovin haittoihin on herätty viime vuosina, ja projektimme tarkoituksena on lisätä tietoisuutta mikromuovista ja sen lähteistä. Mikromuoveista ongelmallisen tekee erityisesti niiden ympäristömyrkkyjä sitova vaikutus. Toimeksiantajamme on Turun Ammattikorkeakoulu.

Tässä on meidän projektipaja 10:n posteri. Posterin kuva on ryhmän jäsenemme ottama. Valitsimme kuvan, koska siitä välittyy ihmisen ja hevosen välinen vuorovaikutus. Toimeksiantomme oli selvittää ja tehdä markkinatutkimusta eri hevospalveluista, jotka ovat muuta kuin perinteistä ratsastusta. Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi hevosavusteinen kuntoutus ja terapia sekä erilaiset koulutukset. Posteri kuvastaa sitä, että hevosista voi saada henkistä voimaa.

OHJUS-hankkeen tarkoitus on luoda ohjausalusta, joka innostaa ja rohkaisee hakemaan korkeakouluihin. Projektipajamme tehtävänä on luoda hankkeelle kysely, jonka avulla alustaa lähdetään kehittämään. Kysely lähetetään toisen asteen opiskelijoille ja ensimmäisen vuoden korkeakouluopiskelijoille.

>

Posterissa tulee esille projektimme pääaihe Agenda 2030. Posterin tarkoitus on havainnollistaa ilmiön maailmanlaajuutta ja kasvattaa yleistä tietoa siihen liittyvistä aiheista. Agenda 2030 pitää sisällään monia koko maailmaa koskettavia asioita, kuten terveys ja hyvinvointi, hyvä koulutus ja sukupuolten tasa-arvo. Myös ilmastoteot, puhdas vesi ja merenalainen elämä ovat tärkeitä siihen liittyviä aiheita.

Oletko koskaan nähnyt hyljettä? Tiesitkö, että se on mahdollista Suomessa? Hylkeet, nuo Itämeren vesikoirat, ovat kenties yksiä Suomen luonnon söpöimmistä nisäkkäistä. Projektimme tarkoituksena on tuoda esiin hyljematkailua ja kartoittaa kiinnostusta Itämeren asukkaita kohtaan.

Projektipaja 14 ideoi Turun kaupungin kestävän liikkumisen konferenssiin toiminnallista oheisohjelmaa. Oheisohjelmamme tarkoituksena on osallistaa konferenssin vieraita ja tutustuttaa vieraat teemaan: kestävä kehitys.

Millainen on unelmien oppimisympäristö viidesluokkalaisille? Projektimme toimeksiantajana toimi Ilpoisten koulu. Koulusta löytyi hyödyntämättä jäänyt atriumpiha, jonne projektipajamme tehtävänä oli suunnitella monipuolinen oppimista edistävä ympäristö opettajien toiveita kuunnellen. Askartelimme koululle ideapuun, johon opettajat saivat kirjoitella toiveitaan uudesta oppimisympäristöstä.

Meidän toimeksiantomme oli suunnitella Ilpoisten ala-asteelle oppimisympäristö. Järjestimme Ilpoisten koulun 5-luokkalaisille kivan teemapäivän. Meillä oli neljä eri toimipistettä, joista yksi oli varsinainen ideointipiste, missä oppilaat pääsivät piirtämään, kirjoittamaan tai kertomaan ideansa. Meillä oli myös leikkipiste, jossa pidettiin lapsille erilaisia pihaleikkejä. Toisessa oli leikkimielinen tietovisa. Kolmas oli metsäpiste, siellä lapset hakivat ideoita oppimisympäristön väreihin, materiaaleihin sekä pintoihin. Tavoitteenamme oli saada koulun oppilaat osallistumaan oppimisympäristön suunnitteluun. Posterin taustalla näkyy kyseessä oleva tila, johon suunnittelimme oppimisympäristö. Posterissa tulee esille helposti meidän toimeksiantomme, tarkoituksena oli tuoda työ posterissa esille yksinkertaisesti ja helposti ymmärrettäväksi.

Insinööriksi Suomeen-hanke on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama hanke, jossa tarkoituksena on luoda uudenlainen opintopolku ulkomailta Suomeen muuttaneille insinööreille. Tavoitteena on hyödyntää korkeakoulutettujen jo olemassa olevaa osaamista ja tämän avulla helpottaa heidän pääsyään työelämään tai jatko-opintoihin.

Tämä toimeksianto on tarkoitettu ratkaisemaan Turun ammattikorkeakoulun moottori- ja voimalinjalaboratorion ongelmakohtia liittyen kulun ja moottorien valvontaan. Toteutukseksi on valittu kohdennettu kamerajärjestelmä. Opiskelijavetoisen projektin ydin on ideoida, toteuttaa ja esitellä ratkaisuja toimeksiantajan tarpeisiin. Tulevaisuudessa kyseistä konseptia voi mahdollisesti myös laajentaa, innovoida eteenpäin sekä soveltaa vastaaviin käyttötarkoituksiin.

Saimme Salon navigaatioseuralta tehtäväksemme selvittää eliönestomaaleja tällä hetkellä koskevia lakeja ja tulevia lakimuutoksia. Juuri tällä hetkellä veneenpohjamaaleissa olevia myrkyllisiä aineita koskevien asetusten toivotaan valmistuvan lähivuosina, mutta maailman ekologisoituessa isojakin muutoksia voidaan odottaa tulevaisuudessa.

Projektin tarkoituksena on lisätä ihmisten tietoisuutta biohiilestä ja sen käyttömahdollisuuksista. Näitä löytyy esimerkiksi kosmetiikasta ja kasvillisuudesta. Pyrimme lisäämään tietoisuutta varsinkin sosiaalisen median kautta ja tekemällä yhteistyötä alan eri ammattilaisten kanssa. Olemme tehneet yhteistyötä muun muassa Kekkilän ja Carbons Finland:n kanssa. Posterin tarkoituksena oli erottua joukosta ja saada täten ihmisten huomio. Posterin design viittaa ajattomaan aikakausilehteen ja tämä symbolisoi tavoitettamme yleistää vihreää ajattelua populaarikulttuurissa. Kädet kuvastavat biohiilen maanläheisyyttä sekä käytännöllisyyttä. Halusimme, että posterista käy ilma myös jokin konkreettinen biohiilen käyttötarkoitus. Jos kiinnostuit, niin jaamme pieniä eriä biohiiltä Edu 2033 posterinäyttelyn jälkeen, mitä voit käyttää esimerkiksi huonekasveissasi.

Esittelyteksti Tavoitteena oli luoda uusi käyttötarkoitus EduCityn alimmaisen kerroksen tilalle. Saimme ohjeeksi liittää sen kerroksen laboratorioiden turvallisuusohjeisiin ja -välineisiin. Lopputuloksena syntyi opiskeluun ja turvallisuuden perehtymiseen tarkoitettu moderni tila, jonka nimeksi tuli TurvaKubla ja sen voi varata vapaasti Tuudosta omaan käyttöön.

Terttu on Health Campus Turun valmistama sovellus, jonka tavoitteena on ohjata tutkimuksien, kehittämisen tai testauksen osalta. Tämän projektin tavoiteena on saada lisää julkista näkyvyyttä Tertulle ja sen testialustoille. Projektissa työstimme pääasiassa Flavoriaa ja Bioimagingia, jotka ovat Tertun testialustoja.

Toimeksiantonamme oli ideoida pyöräpiknik-tapahtuma ja pohtia sopivia uusia digi- ja teknologiaratkaisuja tapahtuman toteutuksen tueksi. Pyöräpiknikin tarkoitus on innoittaa erilaisista pyöräilytaustoista tulevia ihmisiä tutustumaan toisiinsa, keskustelemaan ja innovoimaan terveempää ja paremmin voivaa pyöräilykulttuuria Turkuun. Posterina syntyi tapahtumamainos pyöräpiknik-tapahtumasta. Posterista selviää mm. se, että pyöräpiknik on osa laajempaa tapahtumaa, Turun pyörämessuja. Our assignment was to plan a Bike Picnic -event, and to find suitable new technologies and digital solutions to support the implementation of the event. The purpose of the Bike Picnic is to inspire people from different cycling backgrounds to get to know each other, discuss and innovate a healthier and better cycling culture in Turku. Our poster is an event advertisement for the Bike Picnic. The poster shows e.g. the fact that the bike picnic is part of a larger event, the Turku Bike Fair.

Mikset sinä tekisi maapallolle vastapalvelusta? Kiertotalouden tarkoituksena on pitää maapallomme resurssit kestävinä. Tuotettujen materiaalien ja hyödykkeiden elinkaarta pitää pyrkiä pidentämään laadukkaammalla tuotannolla ja ylläpidolla sekä kierrätyksen pitää olla tehokasta. Asioiden yhteiskäyttö on myös avainasemassa, jolloin esimerkiksi auto ei seisoisi suurimman osan ajastaan parkissa. Me projektipaja 24 jaamme tietoisuutta kiertotaloudesta ja ammattikorkeakoulusta alakoulun 5 luokkalaisille JUNIOR AMK toimeksiannon mukaan.

Projektimme käsittelee European Sales competition myyntikilpailua. Toimeksiantomme on laatia tästä infopaketin osallistujille. European Sales Competition on myyntikilpailu, jossa kilpailijat ovat voitonhaluisia myyjiä, joista paras voittaa. Tavoitteenamme posteria tehdessä oli tuoda esille toimeksiantomme mahdollisimman yksinkertaisesti ja ilman turhaa tekstiä. Kuten posterista saattaa myös päätellä, Turun AMK järjestää kilpailun tänä vuonna etänä.

Hei, olen Leevi Laitinen ja olen projektipaja 26:den posterivastaava. Projektimme aiheena on digitalisaation vaikutus myynnilliseen vuorovaikutukseen ja sen opetukseen. Digitalisaation vaikutus näkyy jokaisen arjessa, niin työelämässä kuin opiskelussakin. Projektimme pyrkii antamaan vastauksia digitalisaation tuomiin haasteisiin ja tuomaan esille parannettavia asioita niin etätyöskentelyssä kuin myös digitaalisessa ympäristössä. Projektissa luomme videon yritysten, opettajien ja opiskelijoiden näkökulmista ja mielipiteistä digitalisaation hyvistä ja huonoista puolista. Videon katsottuasi ymmärrät paremmin, kuinka digitalisaatio on vaikuttanut yritysten toimintaan ja oppimisympäristöön. Älä jää digitalisaation jalkoihin.

• Toimeksiantonamme toimii Turku SalesLab joka tarjoaa yrityksille, yhteistyökumppaneille mahdollisuuden edistää osaamista, myyntiä sekä myynnillisiä prosesseja • Uusimpana lisäyksenä Turku SalesLab hankki kasvojen biometriikkaa lukevan skannerin • Turku SalesLabin tekniikkaa ja osaamista hyödyntäen yritys kehittyy johtamisessa, asiakaskohtaamisissa sekä vuorovaikutustilanteissa • Projektipaja 27 tavoitteena on esitellä Turku SalesLabin toimintaa marraskuun 17-19 päivä järjestettävässä euroopan myyntikilpailussa

Minä, me, MYYNTI! Meidän projektimme oli tehdä infopaketti Turusta, Turku AMK:sta, Suomesta ja Suomen koronatilanteesta European Sales Competitioniin osallistuville ulkomaalaisille oppilaille. Myynnin yliopettaja kertoi meille paljon ESC-kilpailusta ja siitä kuinka kanssakäyminen, luottamus ja yhteyden muodostus erilaisiin ihmisiin on isoin osa kyseistä kilpailua. Me veimme kansainvälisyyden vielä askeleen pidemmälle… SALES OUT OF THIS WOLRD!

Arkielämässä kytee erilaisia ongelmia, joiden ratkaisut piilevät ihmisissä itsessään. Sensemaker® on tiedonkeruu- ja analyysityökalu, jonka avulla saadaan tarinoista dataa, jota analysoimalla voidaan selvittää arjen ongelmia sekä kehittää uusia ratkaisuja. Teemme Sensemaker ®in lanseerauksen avuksi asiakaskartoituksen sopivista kohderyhmistä, sekä monikanavaisen somekampanjan. Reveillerin avulla sinunkin sormenjälkesi voi näkyä tulevaisuuden arjessa.

Meidän projektipajamme tehtävänä on luoda tietoisku liittyen lastensuojeluun suomessa ja päätimme ryhmänä luoda verkkosivun, joka sisältää tietoiskun Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöstä. Sivustoon sisältyy tietoisku myös Sensemakerista, joka on kyselytyökalu, joka etsii vastaajien kesken yleistymiä ja ryhmittää ne, joten tutkijat pystyvät tarkastella lähemmin näitä vastaajia. Sivustomme ideana on olla suunnannäyttäjä, josta kaikkien ihmisten olisi helppoa löytää informatiivista sisältä. Tavoitteena on luoda helposti luottava ja yksinkertainen tietoisku sivusto.

Hyötypeli, jolla autat tiimejä käymään tuloksellisia keskusteluja. Topaasialla vedät helposti osallistavan ja innostavan keskustelusession, jonka lopputuloksena luodaan konkreettinen toimintasuunnitelma. Jokainen Topaasia-pakka on tehty yhteistyössä alansa huippuammattilaisen kanssa. Sitä voidaan pelata fyysisillä korteilla tai verkossa. Yli 30 erilaista peliä kaikkiin keskustelutarpeisiin. Monet suuryrityksetkin hyödyntävät Topaasiaa esimerkiksi henkilöstö- ja strategiakokouksissa. Jos tiimisi kaipaa uusia näkökulmia, ota Topaasia haltuun!

Meidän projekti oli toteuttaa Iceheartsille, ennalta ehkäisevää lastensuojelua tekevälle yhdistykselle ja heidän piirissään oleville lapsille tapahtuma. Ideoinnin jälkeen saimme kasaan hauskan päivän, joka on täynnä lapsille sopivaa aktiviteettia. Tapahtumapäivä sisältää kuplafutista ja SuperParkkeilua. Sen lisäksi saimme shokkipizzat järjestymään tiktok tähti Kaled Azizin, kautta Malmin Kebabista. Ikimuistoista!

Pajamme tavoitteena on tehdä jätelajittelu- opas Meyerin telakan työntekijöille. Opas löytyisi kätevästi työtekijöiden rintataskusta, josta heidän on helppo katsoa miten ja minne heidän kuuluu lajitella jätteet.

Elävöitimme, iän ikuisen paperisen laboratorioturvallisuustestin mielekkäämpään muotoon. Turvallisuustesti saa uuden olomuodon virtuaalisena pelinä, joka hyödyntää 360° kuvatekniikkaa testin mielekkyyden lisäämiseksi. Posterimme haki simppeliä, elävöitynyttä ja ennen kaikkea nostalgista suuntaa. ps, pelin voi voittaa.

Toimeksiantonamme on tehdä Kaizen kierros yritykselle Meyer Turku Oy, jossa annamme heille parannusehdotuksia toimintaansa liittyen. Projektimme siis auttaa yritystä parantamaan omia toimintatapojaan, sekä samalla tarjoaa ryhmällemme tilaisuuden tutustua tarkemmin laivanrakennukseen liittyviin osa-alueisiin. Posterista tulee ilmi aiheita, joihin olemme projektin aikana perehtyneet. Sen grafiikka viittaa suuresti projektimme teemaan, Meyerin toimialaan eli laivan rakennukseen.

Meidän projektipajamme (36) tarkoitus oli tutkia toimeksiantajamme puolesta digitaalisten osaamismerkkien nykytilannetta ja millainen tulevaisuus niillä on edessä. Halusimme selvittää, kuinka tunnettuja osaamismerkit ovat nuorten keskuudessa ja miten voisimme saada tietoisuutta aiheesta jaettua muille.

Toimeksiantomme tulee Älykäs ennakointi -hankkeelle. Tavoitteena on selvittää, miten korkea-asteelle siirtymistä voidaan helpottaa. Kyselyn ja haastattelun avulla kartoitamme ensimmäisen vuoden korkeakouluopiskelijoiden toiselta asteelta saamia valmiuksia. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, voidaanko opiskelijoille tarjota siirtymisen avuksi enemmän tukea, ohjausta ja korkeakouluopintoja.

Projektissamme saimme tehtäväksi luoda koulutustapahtuman toisen asteen ammatillisille opettajille. Tapahtuma toimii Älykäs ennakointi -hankkeen alla. Tapahtuma järjestetään Turun Ammattikorkeakoulun tiloissa 9.2.2022. Olemme olleet yhteydessä Koneteknologiakeskukseen sekä muihin tapahtumaan tarvittavien yhteyshenkilöiden kanssa. Tapahtumassa opettajat tulevat kiertämään Turun ammattikorkeakoulun eri tiloja.

Projektinamme oli järjestää meri- ja teknologiateollisuuden yrityspäivä yhteistyössä Älykäs Ennakointi -hankkeen kanssa. Yrityspäivän tarkoituksena on saattaa yhteen alan opiskelijoita ja työnantajia.

Projektipaja 40 on meidän ryhmämme ja projektin aiheena on teettää kysely ensimmäisen vuoden opiskelijoille Turun ammattikorkeakoulussa. Kyselyssä pyritään kartoittamaan uusien opiskelijoiden valmiutta siirtyä toiselta asteelta AMK-opintoihin. Kyselyn tuloksilla yritetään tulevaisuudessa parantamaan ja helpottamaan mahdollisia vaikeuksia ja haasteita toiselta asteelta jatko-opintoihin siirtymisessä.

Me olemme projektipaja 41 eli Tripla R, ja meidän projektimme aiheena on kiertotalous. Aiheen ydin on kiteytettynä posterissa ja meidän pajamme logossa, josta ilmenee olennainen – reuse, reduce, recycle. Ympyrä sulkeutuu, kun käyttämämme materiaalit syötetään takaisin materiaalikiertoon. Tätä ajatusta ilmentää logossamme hyödynnetty kiertotalouden perhosmalli. ”Toisen roska on toisen aarre”, ja siksi myös posterimme henkilö on lisännyt vanhan farkkutakin käyttöikää.

Saimme projektimme aiheeksi sen hauskimman vaihtoehdon, eli kemialliset kokeet 5. luokkalaisten kanssa. Tavoitteemme on että lapset olisivat yhtä innoissaan kokeista kuin me pajalaiset! Valitsimme kokeet siten, että ne herättävät mielenkiintoa antamalla oppilaille mahdollisuuden tutustua kemiallisiin reaktioihin turvallisella mutta hauskalla tavalla. Ja mikä mukavinta, kotiväki välttyy sotkun siivoamiselta! Päivän ohjelmaan kuuluu muun muassa elefantin hammastahnaa, ferronestettä sekä sokeriliuoksia. Mehua ja herkkuja unohtamatta. Tekemistä on varattu noin 1,5 tunnin ajaksi ja teille jotka ette pääse paikalle, voitte seurata tapahtumaa Turun AMK:n ja Turun kaupungin somessa. Mukana nuoria innostamassa kanssamme on Kupittaan Citymarket, Dr. Oetker sekä Keiju.

Järjestämme iloisen ja hauskan kemiapäivän viidesluokkalaisille Junior AMK:n tyylillä. Tavoitteenamme on innostaa tulevia kemistejä tutkimaan kemiaa kotikonstein. Haluamme madaltaa kynnystä lähteä kokeilemaan kemiaa arjessa ja herättää yleisesti kiinnostusta kemiaan. Esittelemme erilaisia kemiallisia reaktioita turvallisesti ja näytämme kemian olevan kaikkialla ympärillämme.

Tietokonemaailma tutuksi Posterin visuaalisen ilmeen tarkoitus on herättää kiinnostusta viitos luokkalaisten keskuudessa. Halusimme tuoda tietokonemaailman elementtejä tutuksi konkreettisin sekä leikkimielisten esimerkkien avulla. Kuten posterissa vertauskuvana oleva hiiri, joka on nolostuneena kaiken tekniikan ympäröimänä. Pyrimme myös kuvamaan mahdollisuutta opiskella Turun ammattikorkeakoulussa taustalla olevilla portailla. Tarkoituksenamme oli tekstien avulla valaista tapahtuman aihetta sekä ilmaista mystisyyttä ja teeman tyyliä, joka päivään on valittu.

Posterin ja Projektipajan aiheena on tietokonemaailma tutuksi paluu tulevaisuuteen-teemalla. Päähenkilönä on Marko McFly, joka 5. luokkalaisten avustuksella pyrkii palaamaan 80-luvulle, päädyttyään DeLoreanilla vuoteen 2021. Tavoitteena järjestää lapsille hauska ja opettavainen tutustumispäivä Turun ammattikorkeakoululla.

Pajan 46 posteri kiertotaloudesta. Nuoli maapallon ympärillä kuvaa tavaran kiertokulkua, ja miten tavara säilyy kierrossa. Kiertotalouden maapallologon ympärille on sijoiteltu kolme keskeistä kiertotalouden aihetta. Posterin värityksen vihreys ja ruskeat yksityiskohdat korostavat aiheen luonnonläheisyyttä.

Juniori AMK pyrkii innostamaan peruskoululaisia erilaisilla kehittävillä pajoilla. Me halusimme lisätä tekniikan tietoisuutta ja taitoa vitos luokkalaisille pajapäivän muodossa. Posteri pohjautuu pajapäivämme elementteihin. Halusimme posteristamme leikkisän, sillä pajapäivä oli suunnattu peruskoululaisille. Pajapäivässämme suunnitteilla on tehdä laskuvarjomuna ja vaahtokarkki-spagetti rakennelma, ja halusimme, että nämä aktiviteetit näkyvät posterissamme. Haluamme posterimme avulla näyttää, että tekemisessä on vain mielikuvitus rajana.

Aiheenamme oli tutustuttaa 5-luokkalaiset tekniikkaan ja korkeakouluopiskeluun. Tähän pyrimme järjestämällä 5-luokkalaisille mielenkiintoisia aktiviteetteja, kuten mikroskooppien käyttöä ja VR-laseilla pelailua. Päivän muussa ohjelmassa oli mehun juontia ja koulun tiloihin tutustumista.

Projektipajan 49 toimeksiantona on järjestää 5. luokkalaisille rastipajapäivä, jossa käymme läpi Turun AMK:n tekniikan aloja erilaisten tehtävärastien muodossa. Esittelemme erityisesti konetekniikan, rakennus- ja yhdyskuntatekniikan, tieto- ja viestintätekniikan sekä tuotantotalouden aloja. Olemme myös saaneet avustusta Teollisuusliitolta sekä paikallisilta yrityksiltä; Teollisuusliitolta saamme lapsille juomapullot, Bistro Elli tarjoaa lapsille evästä, ja Jimm’s on pitämässä yhtä rasteista sekä opastamassa lapsia tietokonekomponenteista.

Saimme osallistua PUNC (Professional Uncertainty Competence) -projektiin haastattelemalla nelijää eri opiskelijayritystä heidän epävarmuuksistaan. PUNC:in tarkoitus on lisätä tietoisuutta epävarmuudesta ja kääntää ne voimavaraksi. Oman epävarmuuden tunnistaminen ja käsittely voivat vähentää epäröintiä ja arkuutta, vaikka epävarmuudet olisivat olemassa. Kuvaamme posterissa lintujen avulla voimaannuttavaa tunnetta, kun epävarmuus kääntyy päälaelleen.

Projektipajamme aihe oli PUNC-projekti eli Professional UNcertainty Competence. Projektin tavoitteena on tuoda ihmisille tietoa epävarmuuden käsittelemisestä, ja sen hyödyntämisestä opiskelussa voimavarana. Kun jo opiskelijoille opetetaan epävarmuuden käyttöä vahvuutena, on tästä hyötyä jatkossa myös työelämässä. PUNC-projektin kohderyhmänä on täten siis pääsääntöisesti kouluttajat, jotta heillä on tarvittavat työkalut edistääkseen oppijoidensa epävarmuusosaamista.

Projektipajan 52 toimeksiantona oli tutustua PUNC (Professional UNcertainty Competence) - projektiin ja ideoida, millaista aineistoa voisimme kerätä oppilaiden epävarmuuskokemuksista. PUNC:n tavoitteena on hankkia tietoa tai työkaluja, joiden avulla korkeakouluopiskelijat voivat käsitellä epävarmuuttaan positiivisella tavalla. Projektipajamme pyrkii keräämään, analysoimaan, dokumentoimaan ja raportoimaan aineistoa ja antaa ehdotuksia epävarmuuskoulutuksen kehittämiseksi. Keräämme aineiston haastattelemalla muita Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoita. PUNC:n avulla me kaikki voimme kääntää epävarmuutemme voimavaroiksi.

Kestäväkehitys on nouseva trendi nyt ja tulevaisuuden työelämätaidoissa. Hyppää Keken mukaan oppimaan kestävästä kehityksestä ja siitä, miten se vaikuttaa tulevaisuuden työelämässäsi! Pajan 53 sosiaalisen median markkinointikampanja innostaa Turun AMK:n opiskelijoita oppimaan hyödyllistä tietoa kestävästä kehityksestä ja kuinka sitä voi hyödyntää tulevaisuuden työelämässä.

Projektimme koostuu Hämeen ammattikorkeakoulun luomasta kurssista ”Kestävä Kehitys Nyt”. Turun ammattikorkeakouluopiskelija voi suorittaa kurssin campus Onlinen kautta. Kurssi antaa laajan tiedon kestävästä kehityksestä ja paljon käytännöllisiä vinkkejä, miten voi toimia kestävämmin omassa arjessaan. Sisältö on selkeä, helppolukuinen ja sisältää myös videoita eri aiheista! Käy sinäkin tekemässä Kestävä Kehitys Nyt kurssi, josta löytyy jokaiselle mielenkiintoista opittavaa!

Olemme Turun AMK:n Projektipaja 55 ja projektimme aiheena on kestävän kehityksen näkyminen TELI:n, TerHy:n ja taiteen työyhteisöissä sekä AMK-opiskelijoiden tietoisuuden lisääminen aiheesta. Toteutimme projektin haastattelemalla näiden alojen ammattilaisia. Julkaisualustoina käytimme Instagramia ja YouTubea. Posterimme keskeinen ajatus oli näyttää visuaalisesti, mitä kestävä kehitys pitää sisällään. Jokainen on varmasti kuullut käsitteen kestävä kehitys tai ehkä tuttavallisemmin keke, mutta oletko koskaan miettinyt, kuinka se näkyy käytännössä työelämässä? Meidän projekti Kekeduunaa tarjoaa sulle vastauksia tähän. Meidän toimeksiantomme oli haastatella Terveyden ja hyvinvoinnin, tekniikan ja liiketalouden sekä taiteen alan ammattilaisia ja selvittää, miten kestävä kehitys näkyy heidän työympäristössään. Posterimme keskeinen idea oli näyttää visuaalisesti, mitä kaikkea kestävä kehitys pitää sisällään. Ajattelimme kestävän kehityksen olevan kerroksellista, kuten puun vuosirenkaat. Posterimme teemaa tukien värimaailmaksi valikoitui erityisesti vihreän eri sävyt. Eiköhän mennä katsomaan mitä se keke oikeasti duunaa.

Meidän projektimme käsittelee autokorjaamojen tunnuslukuja. Korjaamoissa seurataan tunnuslukuja jotta toimintaa saataisiin edistettyä. Tunnuslukuja ovat esimerkiksi tehokkuus, eli kuinka tehokkaasti mekaanikko suoriutuu työtehtävästään ja tuottavuus, eli mikä osuus asentajan läsnäolosta saadaan laskutettua. Aluksi katsoimme mitkä tunnusluvut voisivat olla parhaita tarkastelun kohteita, jonka jälkeen vierailimme sitten autokorjaamoilla ja selvitimme korjaamojen valmiiksi käyttämiä tunnuslukuja. Jos korjaamo ei seurannut tunnuslukuja, selvitimme korjaamon halukkuuden tunnuslukujen seuraamiseen. Jos korjaamo oli halukas seuraamaan tunnuslukuja, ohjeistimme korjaamoa niiden tehokkaassa käytössä. Näin annoimme heille keinoja tehostaa omaa toimintaa.

Tuton historia on kauan ollut tuntematonta, mutta tämän projektin kautta toivomme antaa valoa seuran ennen määrittämättömälle historialle. Projektin idea on selventää ja tuoda esille Tuton historian rikkautta. Toimeksiantajanamme toimii Turun Toverit ry ja se hyötyy projektista saamalla lisää julkisuutta ja saamalla yleisön näkemään seuran uudesta näkökulmasta. Videoprojektimme kohdistuu nuorille, liikunnasta kiinnostuneille ihmisille, mutta video pyrkii herättämään muidenkin kohderyhmien huomiota. Kävimme läpi TuTon vanhaa fyysistä aineistoa läpi ja keräsimme niistä tietoa, jotta saataisiin koottua ne videolle, joka mahdollistaisi yleisön informoinnin seuran menneisyydestä. Osaava ja taidokas tiimimme tuotti videon käyttämällä TuTon omaa aineistoa, johon on lisätty alkuperäistä kuvamaterialia, jolla saa seuran historian ikuistettua ja tuotua sen uusille yleisöille.

Meidän projektimme aiheena on esittää Turun AMK:n toimintaa Kupittaan alueella nykyään. Educityn kampuksella on eri tiloille eri nimiä, jotka liittyvät Kupittaan historiaan. Kampukselle on myös tulossa näiden nimien historiatarinoita kyltteinä. Meidän tehtävänämme on luoda näille tarinoille vastineita AMK:n nykyisistä toiminnoista ja projekteista. Tarinoiden aiheita on kerätty useista Turun AMK:n kohteista, sekä eri aloilta. Posterissa on kuvia projektiimme valikoiduista kohteista ja sen tausta tuo posterille futuristista tunnelmaa.

Maailma digitalisoituu ja pelkät kotisivut tai sähköpostiosoite ei enää riitä asiakkaiden houkuttelemiseksi. Monet asiakkaat kaipaavat modernimpia ja nopeampia palvelukanavia ja -tapoja. Toimeksiantomme on tunnistaa uusia tai uudehkoja teknologia- ja digiratkaisuja organisaation ja asiakkaan välisen vuorovaikutuksen kehittämiseksi. Ratkaisujen tavoitteena on tuoda asiakkaille lisäarvoa ja merkityksellisiä tunnekokemuksia yksikanavaisten ratkaisujen tilalle e-Hospitalitya korostaen.  Posterissa näitä ideoita havainnollistetaan kuvien muodossa. Esimerkiksi posterin robotti ohjaa kaupassa käyvän asiakkaan oikean hyllyn luo. Tulevaisuuden asiakaspalvelu ei siis ole enää pelkästään kanssakäymistä kasvotusten, vaan yritysten tulee tarjota asiakkaalle kasvavissa määrin digitaalisia vaihtoehtoja perinteisten kanavien lisäksi.

Oletko ikinä tuskaillut kesällä tulikuumassa asunnossa? Tiedätkö mitä sille lämmölle tapahtuu? Se menee hukkaan. LÄMPÖÄ-hankkeessa pyritään eliminoimaan hukkalämpö ja varastoimaan lämpö maaperään energiapaalujen avulla. Varastoimalla energiaa saavutetaan taloudellista ja ympäristöystävällistä hyötyä. Tulevaisuuden kannalta energiavarastojen suurentaminen olisi kannattavaa isolla mittakaavalla. Energiaa voidaan käyttää talven kylminä iltoina lisäenergialähteenä.

Projektipaja 61 ja taianomaista rakentamista. Posterimme kuvaa viidesluokkalaisille järjestettävää ikimuistoista ja tapahtumarikasta päivää Turun AMK:ssa. Posterin, kuten koko tapahtuman, keskiössä on alakouluikäinen lapsi, joka on valmis oppimaan ja hämmästymään. Järjestämme hauskan, innostavan ja toiminnallisen iltapäivän, jonka tavoitteena on saada viidesluokkalaiset innostumaan rakennustekniikasta ja AMK-opiskelusta - haluammehan, että he tulevat tänne opiskelemaan tulevaisuudessa. Viidesluokkalaiset pääsevät pajapäivänä seikkailemaan ympäri maailmaa VR-lasien avulla, ihmettelemään rakennustekniikan laboratoriota sekä rakentamaan ja suunnittelemaan legorakennelmia. Rastit ovat niin mukavia ja hauskoja, että niitä voisi vetää vanhemmillekin ihmisille.

Projektimme tehtävänä on viestiä opiskelijatovereitamme hukkalämmöstä ja sen mahdollisuuksista. Esimerkiksi Educarium ja Turun Toriparkki, joissa käytetään uutta lämmöntalteenottojärjestelmää. Energia otetaan säilöön maan alle kesän aikana ja vapautetaan taas talvisaikaan lämmittämään joko rakennuksia taikka ympäristöä. Olemme hyödyntäneet sosiaalisen median voimaa, sekä koulujen infotauluja viestinnässämme.

Touhua ja tekemistä STEAM-turku ja Turun AMK:n yhteistyönä järjestämänä Juniori AMK:n pajapäivänä. Meidän toimeksiantonamme on suunnitella ja toteuttaa STEAM-henkinen Juniori AMK:n pajapäivä peruskoulun 5-luokkalaisille, jolla on tarkoitus herättää kiinnostusta rakennustekniikkaa ja rakentamista, sekä opiskelua Turun AMK:ssa kohtaan. Pajapäivänä 5-luokkalaiset saapuvat Turun AMK:lle ja tarkoituksena on 5–8 hengen ryhmissä kisata muita luokan ryhmiä vastaan erilaisissa rakennustekniikkaan liittyvissä haasteissa. Paras ryhmä voittakoon.

Projektipajamme 64 tarkoitus on esitellä vierailemaan tuleville lapsille sitä, millaisia tekniikan aloja voi olla. Tarkoitus on saada 5. luokan oppilaat kiinnostumaan tulevaisuudessa tekniikan alan opiskelusta Turun ammattikorkeakoulussa. Jo nuorempana saatu kipinä voi herättää kiinnostuksen tekniikan aloja kohtaan. Posterissamme näkyy virtuaalilasien käyttöä. Suunnittelimme oppilaille erilaisia pisteitä, joissa he käyvät. Yksi suunnittelemistamme pisteistä on virtuaalilaseihin liittyvä. Posterissa näkyy, että tekniikka voi olla hauskaa, mielenkiintoista ja, että se on kytköksissä tulevaisuuden keksintöjen kehittämiseen.

Projektin aiheena oli hyvien käytänteiden pilotointi hyödyntäen Teams sovelluksen mahdollisuuksia verkkotyöskentelyssä. Olemme Projektipaja ryhmä 65:n kanssa tehneet toimeksiantajan tehtäviä sekä esityksen ja posterin. Tulkaa katsomaan posteriesityksemme 27.10.2021 ja tämän jälkeen videoesityksemme 24.11.2021. Tämän eteen olemme kovasti tehneet töitä ja toivomme että kaikki pääsevät paikalle nauttimaan teoksistamme.

Meidän pajan toimeksiantona on järjestää Turun AMK:n yhteistyöprojektiin Juniori AMK:hon osallistuville 5-luokkalaisille tapahtumapäivä. Nimikkeenä on Tekniikan taituriksi, eli tavoitteena saada oppilaita innostumaan tekniikan alasta sekä insinööriksi opiskelusta. Jos mietitään, onko kukaan koskaan kuullut yhdenkään lapsen sanovan, että haluaa isona insinööriksi? Ja tietääköhän lapset edes mitä insinööri tarkalleen tekee? Jos kysytään satunnaisilta ihmisiltä, saatikka 5-luokkalaisilta, yllättävän harvalla on selkeä käsitys insinöörin työnkuvasta. Me halutaan avata tätä hieman: -kivoilla käytännön tehtävillä saada lapsia huomaamaan, miten erilaisten insinöörien työn jälki peilautuu ihan arkipäiväisiin asioihin. Tätä kautta ohjataan myös heitä ajattelemaan insinöörimäisesti: Miten saavutat halutun päämäärän annetuilla resursseilla omaa innovaatiota käyttäen? Järjestetään hauska tapahtumapäivä, mutta samalla halutaan myös herättää lapsia siihen, miten paljon tekniikan alat vaikuttaa maailmaan. Ilman insinöörien työtä ei ole kehitystä ja ilman kehitystä ei ole tulevaisuutta.

Toimeksiantomme oli kartoittaa vertaisohjausta/oppimista verkossa toisella asteella. Vertaisoppiminen on vähintään kahden keskenään samanarvoisen henkilön välistä opiskelua ja oppimista Vertaisoppimisen tavoitteena on laaja-alainen oppiminen. Tavoitteena on oppia uusi asia yhteistyössä ja aidosti ymmärtäen. Samalla opiskelijat pääsevät kehittämään muun muassa omia vuorovaikutustaitojaan ja kriittistä ajattelua

Projektipajamme toimeksiantona oli ensimmäisen vuoden opiskelijoiden opintoihin integroituminen. Toimeksiantajanamme toimivat opintopsykologit Satu Salmi ja Otto Waris. Aloitimme projektin pohtien kysymyksiä, joilla voimme selvittää opiskelijoiden tuntemukset opintojen aloituksesta. Kiertelimme Edu- ja Ict-cityssä jakamassa kyselyä ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille. Kysymykset koskivat opintojen aloitusta, opiskelumotivaatiota, sosiaalisia kontakteja ja lähtökohtia opiskeluun.

Meillä oli aiheena järjestää Innovaatiomessut. Innovaatiomessut ovat Liiketalouden 1. vuosikurssin tradenomiopiskelijoille järjestettävät messut, jossa kyseiset opiskelijat esittelevät ryhmissään liiketoimintasuunnitelmiaan, eli yrityssuunnitelmia.

Projektimme tarkoituksena on lisätä myynnin tunnettavuutta. Teemme tämän korostamalla myynnin opintojen monipuolisuutta. Myynti ei ole vain kaupustelua, vaan se korkean luokan ammatti.

Hei! Olemme projektipaja 71 ja tehtävämme oli vertailla ja etsiä erilaisia projektinhallintatyökaluja liikehallinnan opiskelijoiden käyttöön, ja tehdä kahdesta työkalusta esittelyvideot. Esitysvideoiden avulla pyrimme ohjeistamaan projektinhallintatyökalujen käyttöä ja opettamaan niitä varten tarvittavat perustaidot. Projektin tavoitteena on tehdä projektien toteuttamisesta helpompaa muille opiskelijoille ja tarjota tarvittavat työkalut heidän käyttöönsä.

Projektipajamme tavoitteena on luoda European Maritime Hotspots hankkeelle interaktiivinen ja muokattava Euroopan karttaan pohjautuva tietopankki, merkittävien yhteistyökumppanien meriteollisuusalueista.

Mitä on Design? Parempi kysymys on mitä Design ei ole. Design eli muotoilu on osa jokaisen elämää erilaisissa muodoissa. Olisiko sinusta muotoilijaksi? Turun AMK tarjoaa tähän mahdollisuuden. Muotoilun korkeakouludiplomi Design plugin on Turun AMK:n tarjoama korkeakouludiplomi, jonka ensimmäiset opiskelijat aloittivat nyt syksyllä 2021. Diplomi on suunnattu eri alojen taitajille ja kaikille muotoilusta kiinnostuneille. Muotoilun korkeakouludiplomi mahtava tapa laajentaa omaa osaamista työelämän muutoksissa. Diplomin voi suorittaa kätevästi kahdessa eri kokonaisuudessa. Design plugin Heavy tarjoaa kattavan, 60 opintopisteen mittaisen kokonaisuuden, joka kestää vuodesta, puoleentoista vuotta. Kevyempi versio on 30 opintopisteen Design plugin light, jolloin opinnot kestävät yhden lukukauden. Kaikki mikä tässä maailmassa on tehty tai valmistettu on myös suunniteltu ja muotoiltu. Opiskele siis itsesi muotoilun osaajaksi!

Saimme toimeksiantajaltamme tehtäväksi edistää konetekniikan muotoilun erikoistumisalueen markkinointia ja tunnettavuutta. Toteutamme toimeksiantoamme markkinoimalla muotoilua Varsinais-Suomen alueella valittuihin toisen asteen oppilaitoksiin opinto-ohjaajille ja heidän kauttaan opiskelijoille. Markkinointimateriaalina käytämme kuvattua videohaastattelua, jossa haastattelimme muotoilun erikoistumisalueen valinneita opiskelijoita, sekä PDF-tiedostoa, joka pitää sisältää vastauksia muotoilua koskevista kysymyksistä.

Selvitimme osana isompaa hanketta turkulaisten opiskelijoiden mielipiteitä Turusta opiskelijakaupunkina. Selvityksen pohjalta loimme viisi kuvitteellista käyttäjäpersoonaa, joista jokaisella on erilainen näkemys Turusta opiskelijakaupunkina. Tästä YAMK-palvelumuotoilun opiskelijat ottavat kopin luodakseen strategian Opiskelijakaupunki Turun toiminnan kehittämiselle.

Projektipajamme toimeksiantajana toimi Turku AMK:n BusinessClub. Projektimme tarkoituksena oli lisätä opiskelijoiden tietoisuutta BusinessClubin toiminnasta ja heidän tarjoamistaan opintojaksoista. BusinessClubin avulla opiskelijoiden on mahdollista opinnollistaa omaa yritystoimintaansa ja kerätä näin opintopisteitä. BusinessClub myös tukee ja mentoroi yrittäviä opiskelijoita yritysasioissa. Tarttisko sunki yrittää!

Meidän (pajan 77) toimeksianto oli järjestää Turun Bisnes Akatemialle tapahtuma. Tapahtuma on suunnattu opiskelijayrittäjille, jotka tulevat esittämään oman ideansa ja osallistuvat globaaliin GSEA kilpailuun. Tapahtuma järjestetään 10.11. EduCityssä. Tervetuloa katsomaan! Our team’s (77) assignment was to organize an event for Turku Business Academy. The event is for student entrepreneurs who come in to introduce their ideas and to take part in global GSEA competition. The event will take place on the 10th of November in EduCity. Welcome!

Projektimme toimeksiantona oli Turun ammattikorkeakoulun liiketalouden monimuoto-opiskelijoiden yhteisöllisyyden lisääminen ja ammattiverkoston kasvattaminen. Kehitimme tapahtumakonseptin mallin, sekä itslearning-kurssin, jossa opiskelijat voivat saada yhteyden toisiinsa. Tavoitteenamme on, että tapahtumakonseptia voidaan hyödyntää tulevaisuudessa eri ryhmille. Tapahtuman tarkoitus on, että opiskelijat pystyvät tutustumaan toisiinsa rennommassa ympäristössä mm. rastikierroksella.

Projektipaja 79:n toimeksiantona on Global Gateway -tutkimusryhmän nettisivun kehittäminen ja päivitys. Sivun on luonut aiemman vuoden projektipajaryhmä, mutta sivu oli vielä jäänyt keskeneräiseksi. Tavoitteenamme on saada valmiiksi ainakin opiskelijalle-, ajankohtaista- sekä projektit välilehdet ja samalla päivittää sivun yleistä ilmettä.

Meidän projektimme aiheena on ollut syventyä Turun keskusta-alueen osalta vähähiilisempään liikkumiseen liikennehubeissa. Tutkimme eri alueiden pyöräpysäköinti mahdollisuuksia, sekä haastattelimme liikenteen käyttäjiä aiheeseen liittyen. Haluamme herättää myös teissä kuulijoissa mielenkiintoa ja pohdintaa. Kuinka moni olisi valmis panostamaan ja tekemään osansa, jotta saisimme vähennettyä hiilipäästöjä ydinkaupunkialueilla, sekä lisättyä pyöräliikenteen käyttöä. Panostamalla uusiin ja turvallisempiin pyöräparkkeihin saisimme myös vähennettyä pyörävarkauksia sekä lisättyä turvallisen liikkumisen tunnetta pyöräliikenteessä.

Haluatko turvallisemman paikan pysäköidä pyöräsi? Vastaus löytyy 6Aika-hankkeesta: “Vähähiilinen liikkuminen liikennehubeissa” Projektimme aiheena on lisätä turvallisten pyöräparkkien mahdollisuuksia ja yleistää vähähiilistä liikkumista. Tarkoituksena on myös ehkäistä pyöräkasaumien, eli kolmen tai useamman pyörän ”rypästä” jotka eivät ole lukittuna erilaisiin pyörätelineisiin. Tähtäämme tulevaisuudessa epävirallisten pyöräpysäköinti alueiden muodostumisen estämiseen ja selvittämme minkälaisia pyöräparkkeja kuluttajat haluavat tulevaisuudessa. Entä ovatko he valmiita maksamaan turvallisesta parkkeerauksesta, jotta uskaltaisivat ottaa käyttöön esimerkiksi sähköpyörän?

Talonrakennus tutuksi koululaisille. Projektimme tavoitteena on saada koululaisten mielenkiinto talonrakentamiseen heräämään ja oppimaan siitä perusteet. Posteristamme huomaa talonrakentamisen olevan monen eri vaiheen kokonaisuus, joista saadaan rakennetuksi valmis talo.

Esittelemme lapsille EY-tekniikkaa ja haluamme innostaa heitä opiskelemaan monipuolista ja vaikutusvaltaista alaa. Lasten opiskelu into on tärkeää, sillä tulevaisuudessa heidän tehtävänsä on pitää huolta maailmasta. Tule siis tutustumaan energia- ja ympäristötekniikkaan!

Hei, oletko kokenut olosi tänään turvalliseksi? Hyvä, siitä me itse asiassa tulimmekin puhumaan! Mä oon Maarit ja mä oon Emilia, projektipajasta 84. Vierailimme projektipajamme kanssa Turun ammattikorkeakoulun kemiantekniikan laboratoriossa. Tutustuimme laboratorioturvallisuuteen ja kuvasimme oppimamme pohjalta turvallisuusvideoita opiskelijoiden oppimisen tueksi. Videoiden avulla pyrimme tuomaan esille laboratoriotyöskentelyn turvallisuutta; työskentelyssä tapahtuvia virheitä ja mahdollisia ongelmakohtia. Keskityimmekin videoissamme muun muassa oikeanlaiseen pukeutumiseen, työpisteen siisteyteen ja laboratorion yleisiin toimintatapoihin. Miksi turvallisuudesta puhuminen sitten on tärkeää? Ongelmien esilletuomisella voimme ennakoida ja tehostaa työskentelyn turvallisuutta. Koska sääntöjähän ei keksitä ilman tarkoitusta! Niiden takana on aina tarina.

Hei! Oletko ikinä miettinyt, että voisit 3D tulostaa talon itsellesi. Olemme projektipaja_85 ja saimme toimeksiannon, johon kuului tehdä selvitys tuotantomittakaavan 3D tulostimista. Toteuttamiseen saimme vapaat kädet ja päätimme haastatella alan ammattilaisia, sekä tehdä toimeksiantajaa varten tietopaketin kerätyistä tiedoista. Vain mielikuvituksesi on rajana!

Infopaketti on suunnattu korkeakouluopinnoista kiinnostuneille maahanmuuttajataustaisille henkilöille. Paketista löytyy ensisijaisesti tietoa opiskelusta Turun AMK:ssa. Projekti on osana Maahanmuuttajien Osaamiskeskuksen (Oske) hanketta.

Posterimme seuraa toimeksiantajamme, Turun AMK:n, toiveita MOI-ohjauspalvelun markkinoinnista ja palvelun tietoisuuden lisäämisestä opiskelijoiden keskuudessa. MOI-ohjauspalvelu on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden suomenkielisen opiskelun tukemiseen.

HealthFox is a finnish company which provides rehabilitation with digital solutions. HealthFox streamlines the communication between patients and healthcare professionals. The company facilitates new business opportunities and offers innovative service concepts for employers, patients and healthcare providers. Our task in the project was to develop the product by gathering information from health care professionals, social workers and civilians. We hosted three different design thinking workshops. After collecting the information we used it to create new ideas for HealthFox.

Our task with Warmos OY is to make competitor analysis in product, digital presence, and financial base. We are going to deliver our outcomes in spreadsheets. Every sheet will correspond to one of the products that Warmos is producing, and we will add the competitors’ corresponding ones next to Warmos with comparable information. More to this, we will also be providing some creative ideas for marketing department of Warmos. Our team has worked extremely well together, and our progress has been great. We’re looking forward to the point where we can start presenting our final results to the customer and getting forward with it.

We are Project Hatchery Group 90. - not in the elevator speech Our client is Kodinkaveri. Kodinkaveri has been established for small businesses and households to find each other in everyday life struggles. Kodinkaveri provides small businesses a cost-efficient way to advertise on their web page and households a way to find local services easily. Kodinkaveri gave us a task to plan and organize a Google AdWords -campaign to help them with Search Engine Optimization (SEO). We also did website testing in Kodinkaveris’ homepage to enhance user experience on their website as well as mobile.

Introduction Hello! we are from project hatchery 91. We made a poster for Lounea´s customer service. Problem Have you ever had a problem with waiting in line for customer service that you deserve to get. Are you tired of boring AI robots answering your calls and messages? Solution No worries we have the solution for you, at lounea there is fast customer service in many different forms and no robots taking your calls. Real solution to your real problems. Motivational speech and call to action So, your Satisfaction is our vision,

Angelika: Asiakkaamme myy laitteitta, jotka tuottavat otsonoitua vettä. Otsonoitu vesi on kemikaaliton antimikrobinen puhdistaja. Sitä käytetään kasvien kasteluveden bakteerien ja sienten tuhoamiseen, jolloin kasvit kasvavat terveiksi ja tuho vähenee. Tiia: Otsonoitua vettä voi käyttää myös mm. pintojen puhdistamiseen. Tehtävämme on suorittaa kilpailija-analyysi ja suorittaa markkina-analyysi Euroopan kasvihuonekasvattajista. In English: Angelika: Our client sells equipment that produces ozonated water. Ozonated water is a chemical-free antimicrobial cleaner. It is used to destroy bacteria and fungi in irrigation water, resulting in healthy plant growth. Tiia: Ozonated water can also be used to clean and disinfect surfaces. Our task is to complete a competitor analysis and market analysis of European greenhouse growers.

Our project assigment was to create a webinar event for high school and vocational school students in Salo. We were given a theme "future worklife in multicultural world". We got Peter Vesterbacka (founder of Rovio) to be our keynote speaker. Also we had some companies partisipating our event.

AINA PTT is a global data communication and telecommunications equipment provider. Our job is to test the app in as much scenarios as possible, find all the flaws and bugs in the app and provide the company with a test-plan that will work on all of their future products.

We are project hatchery group 95. We are working with Rento innovations and their product called Boxhunt. Our group is supposed to find new clients for Boxhunt as they work with making products traceable for consumers. Our goal is to mainly target farmers as they are Rento innovation’s main clients at the moment.

Eduten is an ed tech company from Turku and their product Eduten Playground is their online platform. Eduten Playground creates personalized math exercises for students aged 6 to 15. The exercises are gamified so that makes learning more fun. Studies show that with Eduten Playground students get almost 40 % better results. Eduten Playground makes teachers work easier because teachers can concentrate on teaching instead of e.g. checking homework. Science proven 12 years Gamification Studies show that it works, better learning results 15 000 exercises Simple operation and easy to use for teacher. Applying artificial intelligence (AI) to teaching. We are going to analyze the questionnaire that

We are Project Hatchery Group 97, and we are facing issue along with the rest of the world. Learning math the old fashion way is simply way too boring. Luckily there is a solution for that! Combining Finnish education excellence with gamification and artificial intelligence, number 1 math learning platform Eduten is here to save us! Eduten’s University research has proven that their math platform increases learning efficiency up to 45% compared to pen and paper. Our mission is to find new opportunities for Eduten by collecting data from Canada, Germany, Ireland, Vietnam and Poland. Specifically, about their education systems. We aim to provide Eduten with statistics and research that will help them to gain clients in countries they haven’t yet influenced. We have taken it upon ourselves to expand Eduten’s reach all around the world!

Ailea - Your versatile application development partner. Ailea gave us a challenge to improve their brand. We researched Ailea’s competitions. We studied the current situation of the brand and came up with improvements to the content and visual appearance of the website. Our main goal is to provide useful ideas for Ailea to be better compared to the competitors branding. Challenge accepted!

Our client is a company called Ailea. The project is to aid Ailea in marketing by boosting its services on social media. We are planning to advertise on Google and Facebook. We aim to bring more visitors to Ailea's website through various social media channels so that customers buy Ailea's. The main thing is to promote Ailea on social media and increase sales. We make a marketing plan to reach those goals.

Opiskelun vuosikellosta opiskelija voi nähdä kaikille aloille yhteiset opiskeluun liittyvät tärkeät päivämäärät samasta paikasta. Sen tavoitteena on auttaa opintojen suunnittelussa selkeyttämällä opiskelijoille vielä toistaiseksi epäselviä asioita. Kello on räätälöity kyselyiden perusteella, joihin vastasivat lukuisat opiskelijat.

Mesh-hankkeen tarkoituksena on tukea kansainvälisten osaajien työllistymistä Suomessa mentorointiohjelman avulla. Projektipajamme toimeksiantona on luoda koostevideo mentorien ja mentoroitavien kokemuksista hankkeessa. Lisäksi toteutamme webinaarin valitsemastamme aiheesta, joka edistää kansainvälisten osaajien työllistymistä. Posterin ulkoasu on suunniteltu toimeksiantajan visuaalisia ohjeita noudattaen.

Meidän toimeksiantona on toteuttaa kaksi tapahtumaa vaihto-oppilaille. Tapahtumissa on tarkoitus tuoda esiin suomalaista kulttuuria. Ensimmäisessä tapahtumassa vaihto-oppilaat pääsevät maistelemaan suomalaisia ruokia, pelaamaan suomalaisia pelejä sekä leipomaan pipareita. Halusimme saada posterissa näkyviin vaihto-opiskelijat sekä suomalainen kulttuuri. Meidän ryhmälle tuli vähän humoristinen idea karhusta joka jahtaa vaihto-opiskelijoita ja sitä lähdettiinkin työstämään. Posteriin saatiin hienosti näkyviin meidän tapahtumalle keskeiset asiat, vaihto-opiskelijat sekä suomalaisuus.

CICAT2025-hankkeen tavoite on saada Suomi Johtavaksi maaksi ja esimerkiksi muille kiertotaloudessa vuoteen 2025 menessä. Posterissa näkyy kolikon kääntöpuolet,vihreä siirtymä eli toivottu tulevaisuus ja vanhat epäekologiset arvot toisella puolella. Kysymmekin yrityksiltä kummalla puolella he haluavat olla?

Toimeksiantona toimii Merikartta-hanke, virtuaalinen excursio ja sen konseptointi. Merikartta on kehitteillä oleva kiertotalousekosysteemi ja koko ajan laajeneva verkosto. Meriklusterissa hiilineutraalius on vasta alussa ja kiertotaloudenmukaisiin ratkaisuihin ollaan vasta tutustumassa. Projektin tavoitteena on konseptoida virtuaalisen vierailun toteuttaminen ja testata konseptia järjestämällä yksi virtuaalinen vierailu. Tuloksena on siis ohjeet vierailun järjestämiseen sekä virtuaalinen vierailu, johon Merikartan verkosto voi osallistua.

Miedän projektimme toimeksiantaja, CarbonWise on TurunAMK:n kanssa yhteistyötä tekevä hanke, jonka päätavoitteena on hiilijalanjäljen pienentäminen ja saavuttaa hiilineutraalisuus. Heidän tavoitteenansa on myös hiiliviisauden yleistäminen ja etsiä helppoja polkuja hiiliviisauden polulle pääsemiselle. Meidän projektimme toimeksianto jaettiin kahteen osaan. Ensimmäisen osan tarkoitus oli ruoan hiilijalanjälkeen ja sen ilmastovaikutuksiin tutustuminen. Tämän osan tuotoksena teimme videoesityksen, jonka tavoitteena on kannustaa kohti kasvisruokaa. Toisen osuuden tavoitteena oli luoda positiivinen tapahtuma, joka informoisi osallistujia hiilijalanjäljen pienentämisestä kasvisruokavalion avulla. Tapahtuman muoto oli vapaa; ja sen kohderyhmänä olisi opiskelijat, opettajat ja kampuksella kävijät. Same in english Our project client, CarbonWise is project that is working together with Turku University of applied science. Their main goal is to reduce carbon footprint and reach carbon neutrality. Their goal is also to educate and find easy ways to reach carbon neutrality Our projects assignment was divided to two different sections. 1. parts meaning was getting to know foods carbonfootprint and how it affects climate. In this part we made a video which goal was to encourage towards vegetarian food The 2nd parts goal was to create positive event, that would informate participants about reducing carbonfootprint with vegetarian food. We had free hands to decide what kind of event we would like to do. Target group would be students, teachers and Campus visitors.

Projektimme aiheena on opettaa viidesluokkalaisille kestävästä kehityksestä. Suoritamme projektin rastikierroksena, jonka rasteilla viidesluokkalaiset pääsevät näkemällä ja kokeilemalla oppimaan kestävästä kehityksestä. Tavoitteenamme on saada heidät innostumaan ja toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Tavoitteemme projektipajassa 107 oli kertoa 5. luokkalaisille kestävästä kehityksestä. Posterimme kuvastaa kahta eri mahdollista tulevaisuutta, joka määräytyy meidän jokaisen oman valintamme perusteella. Vasemmalla näemme maailman, minkä haluamme jälkipolvillemme jättää ja oikealla minkä koitamme välttää. Ympäristöystävällisillä teoilla pääsemme tavoitteeseemme.

Projektimme tehtävänä on järjestää aktiviteettipäivä viidesluokkalaisille, jossa on tarkoitus lisätä lasten tietoutta ja mielenkiintoa kiertotaloutta kohtaan. Ohjaamme lapsia kiertotalouden maailmaan hauskojen pelien ja käytännön tekemisen kautta. Samalla lapset tutustuvat Turun ammattikorkeakouluun ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin.